Siuluni kyyneleet- "Olin terroristi"

Pohjoiskorealaisen Kim Hyun Heen kirjoittaman kirja Sieluni kyyneleet - "olin terroristi" kertoo Kim Hyun Heen elämästä Pohjois-Korean puolueen leivissä. Hänen isänsä oli diplomaatti ja Kimin perhe asuikin tämän lapsuudessa Kuubassa. Kim tuli suuren yleisön tuntemaksi räjäytettyään marraskuussa 1987 Korean Airin lennon 858, joka tappoi 115 ihmistä.
     Yliopistoaikanaan puolue värväsi Kimin Pohjois-Korean tiedustelupalveluun, josta tämä myöhemmin valittiin erityiskoulutukseen. Erityiskoulutus tarkoitti agentiksi kouluttautumista, joka sisälsi mm. kymmenien kilometrien marsseja, aseiden käyttöä, pommien rakentamista ja kamppailulajeja. Muutamien vuosien armottoman harjoittelun tuloksena Kimistä, joka koko harjoittelun ajan käytti salanimeä Ok Hwa, muovautui ammattimainen terroristi.
     25-vuotiaana Kim oli osoittanut olevansa taitava vakooja, varas ja tarpeen vaatiessa tappaja. Hänen koulutukseensa kuului myös japaninkielen kursseja, joilla haluttiin mahdollistaa Kimin soluttautuminen ulkomailla japanilaisena. Hän esiintyikin aina ulkomailla peitenimen varjolla japanilaisena turistina.

Kimin ensimmäinen ja ainoa toimeksianto oli Pohjois-Korean johtajan Kim II Sungin allekirjoittama kirje, joka sisälsi ohjeet eteläkorealaisen matkustajakoneen tuhoamiseksi. Kimille ja tämän agenttiparille tehtävän ilmoitettiin estävän Soulissa 1988 järjestettävät olympialaiset ja siten olevan tärkeä askel Koreoiden yhdistämiseksi.
    Kim suoritti tehtävänannon kuten se oli suunniteltu, kunnes jäi kiinni väärennetystä passista Bahrainissa. Se oli kuitenkin liian myöhäistä, jotta Korean Airin lennon 858 kyydissä olleet 115 ihmistä olisi voitu pelastaa. Kiinnioton jälkeen Kim kuljettiin Etelä-Koreaan kuulusteltavaksi, ja tämä tuomittiinkin kuolemaan. Hänet kuitenkin armahdettiin ja nykyisin hän asuu tuntemattomassa sijainnissa henkivartioiden ympäröimänä.

Kirjan Sieluni kyyneleet - "olin terroristi" tuotto on ohjattu lennon 858 uhrien omaisille.

Rahan kalskea kaikkivalta

Siitä kertoo näytelmä Kun tyttö on hyvä ohjaaja Sirkku Peltolan mukaan.

Pianisti Iiro Rantalan, muusikko ja lauluntekijä Heikki Salon ja Ohjaaja Sirkku Peltolan yhteistyönä syntynyt musikaalinäytelmä Kun tyttö on hyvä aletaan esittämään Lahden kaupunginteatterissa 18.1. Näytelmä on hieman lyhennetty versio Patukkaoopperasta, joka sai ensi-iltansa Tampereen Työväen Teatterissa 2007.

Näytelmän päähenkilönä on Ansa, varsin tavallinen, jopa liian tavalliseksi kuvailtu lapseton nainen, joka työskentelee myslivälipalapatukkatehtaassa. Ansa peittää yksinäisyytensä ja rakkaudettomuutensa hyvien tekojen tekemiseen, joihin kuuluvat mm. kuorossa käyminen ja vanhusten hoitokodissa vierailu.

"Ansan hienous on se, että hän voisi olla kuka tahansa meistä!"
Ansaa näyttelevän Anna Pitkämäki kommentoi rooliaan ja hihkui vielä puheenvuoronsa lopuksi:
"Musikaalin pääroolissa! Empä ole koskaan aikaisemmin ollutkaan!"

Eräs lehdistötilaisuudessa paikalla olleista kysyi näyttelijöiden esittelyn jälkeen ohjaajalta miten miehet voivat näytellä vanhoja mummoja. Osa näyttelijöistä vastasi kysymykseen todeten muunmuassa seuraavia:
"Se on näyttelijöiden työtä."
"Se on sitä teatterin taikaa, että voi näytellä vaikka toisen sukupuolen edustajaa"

Innokkaita näyttelijöitä, huumoria, hersyviä roolihahmoja, mutta myös elämän koskettavuutta ja traagisuutta pääset nauttimaan ensi-illassa 18.1 tai sen jälkeen jatkuvissa esityksissä, joista lisätietoa tässä linkissä.

Happy New Year 2014!

PEER – Näytelmä kauneudesta rumassa miljöössä

”Eilen illalla kello 11 kuoli absoluuttinen järki.”

Lahden kansanopiston teatteri opiskelijoiden ryhmä näytteli opettajansa Misa Palanderin ohjaaman muunnelman PEER Ibsenin näytelmästä Peer Gynt.

Ibsenin näytelmästä tutut vuorosanat oli sovitettu ihmiskunnan hirmutekojen ja ihmisoikeusrikkomusten miljöihin, kuten 1950-luvun Tiibetiin, Dachaun keskitysleiriin Saksassa ja Hiroshimaan Japaniin. Vuorosanat oli pidetty lähes alkuperäisessä kuosissa, vain muutamia kohtia muuttaen miljööseen soveltuvammiksi.

Tänä vuonna teatteriryhmäläisten teemana on kauneus. Palander kysyi näytelmästä puhuessaan osuvasti:
”Saako tehdä kaunista tuhoa? Mikä on inhimillisyyden aste?”

Näyttelijöistä kuusi oli uhrannut hiuksensa näytelmälle. Palander totesikin ulkomuodon muokkauksen kuuluvan näyttelijän rooliin ja työhön. Hiuksensa ajelleet henkilöt näyttelivät vuorotellen päähenkilöä Peeriä, jonka eksistenssikriisi oli saanut Palanderin kiinnostumaan näytelmästä.

Musikaalisesti lahjakkaat näyttelijät lauloivat muutamaankin kertaan näytelmän aikana. Vapaudenpatsas lauloi You raise me up, ja lopussa kaikki näyttelijät lauloivat yhdessä acapellaa.


PEER-näytelmän ehtii vielä kokea. Näytöksiä on 18.1 asti Teatteri Vanhassa Jukossa. Lisätietoja osoitteesta: http://teatterivanhajuko.fi/about/palander-ibsen-peer-lahden-kansanopisto/

Ei mitään kadehdittavaa

Korean demokraattinen kansantasavalta, tai arkisemmin Pohjois-Korea, on valtio, joka lupaa pitää huolta kansalaisistaan. Valtio lupaa kansalaisilleen katon päänpäälle, koulutuksen, töitä, ruokaa ja vaatetuksenkin. Kouluissa lapset laulavat yhdessä laulua "Meillä ei ole mitään kadehdittavaa maailmalta", joka on pohjoiskorealaisille yhtä tuttu laulu kuin länsimaalaisille on "Tuiki tuiki tähtönen".

" Isä, meillä ei ole mitään kadehdittavaa maailmalta, 

kotimme on työväenpuolueen huomassa, 

olemme kaikki siskoja ja veljiä, 

Vaikka tulimeri uhkaisi, lapsosten ei tarvitse pelätä: 

Isämme on kanssamme. 

Meillä ei ole mitään kadehdittavaa maailmalta. "

Eikö Pohjois-Korealla tosiaan ole mitään kadehdittavaa maailmalta? Media on kertonut meille kuinka Pohjois-Korean johtajat ovat kukin vuorollaan uhkailleet mm. Yhdysvaltoja, Japania ja Etelä-Koreaa sodilla ja ydinaseilla. 1990-luvulla maa kärsi pahasta nälänhädästä, jossa kuoli ulkomaalaisten tutkijoiden mukaan ainakin miljoona ihmistä, joka vastaa noin 3-5% väestöstä. Tilanne ei siis ole aivan niin ihanteellinen kuin mitä valtiota ihannoiva laulu kansalaisilleen uskottelee. Kaikki ei ole kunnossa

      2000-luvulla pohjoiskorealaisista loikkareista vuosittain 1 000 - 3 000 hakee Etelä-Korean kansalaisuutta. Luku on pieni, kun todellisuudessa Pohjois-Koreasta Kiinaan loikanneiden määrä on yli 100 000. Pohjois-Korean rajan yrittäneet pakenevat kotimaastaan paremman elämän toivossa, mutta jäävät usein suremaan rajan taakse jääneiden sukulaistensa puolesta. Rajoja valvotaan tarkasti ja kiinni jäädessä kohtelu on varsin raakaa. Loikkaaminen ei kuitenkaan ole vaarallista vain kyseenomaiselle, vaan tämän koko perheelle. Loikkarin Pohjois-Koreaan jääneet verisukulaiset voivat muutamissa viikoissa kadota kodeistaan. Heidän kohtalonaan onkin usein joko teloitus, varoituksena muille, tai vanki-/työleiri. 

     Leirit ovat kamalia paikkoja kenelle tahansa. Leirille joutuneita kidutetaan ja hakataan jatkuvasti, he kärsivät jatkuvasta nälästä ja he joutuvat tekemään rankkaa fyysistä työtä ilman minkäänlaisia oikeuksia. Leireillä teloitetaan ihmisiä, osa kuolee nälkään, vammoihinsa ja sairauksiin. Kuolema on osa jokaista päivää. Silti joku ihminen on päässyt näistä kamalista paikoista pois.
    Kaikestä tästä huolimatta Pohjois-Korea vakuuttaa kansalaisilleen, ettei näillä ole mitään kadehdittavaa muulta maailmalta. Heidän pitäisi olla tyytyväisiä kun heidän valtionsa pitää heistä niin hyvää huolta. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana osa ihmisistä on kuitenkin ymmärtänyt maansa todellisen tilanteen paremmin. Tämä pieni osa suunittelee pakoa tai on sitä yrittänyt.

Pohjois-Korean viljelemä ajatus, ettei heillä ole mitään kadehdittavaa meiltä, on helpompi kääntää toisinpäin; Meillä ei ole mitään kadehdittavaa Pohjois-Korealta. Vai onko sittenkin jotain?


Lähteet:
Kirja: Suljettu maa - Elämää Pohjois-Koreassa, Barbara Demick (original: Nothing to Envy - ordinary lives in North Korea)
The Guadian
Wikipedia